Räisälän Juoksemajärvi osa 2 - pioneerileiri

Räisälän Juoksemajärven kaivausten aikana majoituimme neuvostoaikaiseen pioneerileiriin, Kosmonavt -2:seen. Siihen kuului useita eri rakennuksia, muun muassa majoitustilat, ruokala, sauna, ulkohuussit sekä katettu tila lavuaareineen ja hanoineen, jossa pystyi pyykkäämään. Ruokailu oli järjestetty meille kolme kertaa päivässä ja sauna oli tarkoitus lämmittää noin joka toinen päivä. Käytännössä sauna lämmitettiin kolmen viikon kaivausten aikana tasan kaksi kertaa, sillä lämmittäjä oli niin kovassa humalassa, että ei saanut sitä useammin kuumaksi, eikä muut saaneet siihen koskea. Onneksi meillä oli kuitenkin järvi kaivauspaikan vieressä ja saimme peseytyä siinä aina työpäivän päätteeksi. Tosin vesi oli etenkin alkuviikkoina vielä aika kylmää ja hyttysiä oli valtavasti.

Räisälän Juoksemajärven kaivausporukka leirin sissänkäynnillä. Kuva: Paula Kouki.

Hyttysiä kaivauksilla tosissaan oli todella paljon kahden ensimmäisen viikon ajan. Sitten ne katosivat jonnekin ja viimeisellä viikolla olikin jo aika mukava tilanne niiden suhteen. Paarmoja tosin oli suhteellisen paljon koko kaivausten ajan. Useimmat huitelivatkin paarmat pois, mutta venäläisprofessori ei niistä välittänyt. Hänessä näytti jatkuvasti olevan kiinni vähintään kolme paarmaa kerrallaan. Hän ei tehnyt niille mitään, eivätkä ne näyttänyt häntä vaivaavan. Tästä intoutuneena suomalaislehtorimme Petri halusi myös näyttää kovaa naamaa, kun paikalle tuli TV:n dokumenttiryhmä kuvaamaan ja tekemään ohjelmaa kaivauksista. Kun Petriä haastateltiin, hänen otsaansa istahti heti alussa paarma. Siinä se sitten istui koko haastattelun ajan. Vasta kun kamerat sammuivat, huitaisi Petri sen pois otsastaan. 

Petri kuvaa siistittyä kaivausaluetta. Auringon heittämät varjot saatiin torjuttua levittämällä pressu purjeeksi alueen eteen. Kuva: Riina Koivisto.

Petri oli yleensä hyvällä tuulella kaivausten ajan, mutta loppupäivinä kun meille tuli kiire ehtiä kaivamaan koko kaivausalue pohjaan, hän muuttui hiukan kireäksi. Teimme hyvin pitkiä päiviä, mutta onneksi valoa riitti, kun oli jo niin lähellä juhannusta. Itse olin aika paljon äänessä ja kerroin tyhmiä vitsejä. Jo pienenä olin saanut kuulla, että suuni käy paljon. Se vaihe näytti löytyvän myös aina kun astuin kuoppaan, Räisälä ei ollut poikkeus. Viimeisinä hektisinä päivinä pölötykseni taisi kuitenkin olla liikaa Petrille, sillä hän käski minun pitää suuni kiinni. Kun olimme lopulta saaneet kuopat kaivettua loppuun ja istuimme leirinuotion ympärillä juhlistamassa saavutuksiamme, hän kuitenkin pahoitteli sanomiaan ja oli kuitenkin sitä mieltä, että jutut olivat pitäneet tunnelmaa yllä kaivauksilla.

Tilannekuva kaivauksilta. Venäläisarkeologit asuivat teltoissa kaivausalueen vieressä ja pitivät huolen, ettei kukaan tullut turmelemaan tutkimusaluetta. Kuva: Riina Koivisto.

Viimeiset päivät olivatkin todella hektisiä. Teimme hyvin pitkiä päivä viimeisellä viikolla. Viimeinen päivä taisi mennä puolen yön tietämiin, ennen kun saimme kuopan vihdoin täytettyä. Useimmiten kaivauksilla kuopat pitää siis myös täyttää kaivausten päätteeksi ja usein se tapahtuu käsipelillä, kuten nyt. Pieni hidaste viimeisenä iltana tuli vielä matkaan täyttövaiheessa, kun venäläiset huomasivat, että yhtä profiilia ei ollut dokumentoitu. Me suomalaiset olimme katsoneet, että juuri siinä profiilissa ei mitään ihmeellistä ollut ja päättäneet jättää sen piirtämättä. Venäjällä oli kuitenkin säännöt, joiden mukaan tietyt profiilit piti aina dokumentoida. Niinpä ei auttanut, kun kaivaa uudelleen pois profiiliin viereen heitetyt hiekat ja dokumentoida se profiili.

Pitkät ja raskaat työpäivät nostattivat ruokahalun. Viimeisten päivien aikana tilannetta edesauttoi naapuri-isäntä, joka onki Juoksemajärvestä särkiä. Hän oli savustanut ison kasan niitä ja toi ne meille syötäväksi. Ne maistuivatkin siinä ulkosalla todella hyviltä! Samaa ei voi sanoa pioneerileirin keittiön ruoasta. Työn jälkeen oli aina nälkä, joten ruoan kyllä aina söi, mutta en voi millään sitä hyväksi kehua. Kaamein annos koostui kuivasta tattarista, jonka päälle oli isketty nyrkin kokoinen keitetty maksaklöntti, ei mitään muuta. No välillä saatiin myös kalanpaloja, kanaa rustoineen kaikkineen ja ”kotletkaa”, eli jauhelihapihviä luu- ja rustopaloilla. Tattarin lisäksi lisukkeina tarjoiltiin makaronia, riisiä ja perunaa, yleensä ilman mitään kastiketta. Kyllä vatsa kutienkin täyttyi. Pahempi tilanne oli kasvissyöjillä, jotka saivat tyytyä pelkkään lisukkeeseen.

Osa kaivausporukasta pioneerileirin asuntolamme edessä. Kuva: Riina Koivisto.

Iltaisin sai leirinuotion ääressä myös leipää tai suolakurkun palasia, kun istuttiin iltaa ja juotiin vodkaa. Venäläiset eivät nimittäin ikinä juoneet vodkaa ottamatta jotakin lisukkeeksi. Venäläiskollegamme istuivat miltei joka ilta ja maistelivat hiukan, eivät kuitenkaan yleensä ottaneet ihan liikaa. Pahempi tilanne oli muutamilla suomalaisilla, joilla oli vaikeuksia juoda kohtuudella. Niinpä aina jollakulla näytti olevan työpäivän aikana krapula. Jarno esimerkiksi joutui hiukan puun ja kuoren väliin, kun istuimme siinä iltaa ja venäläisistä Mitja oli täyttämässä kuppeja vodkalla. Jarno heitti huonoon aikaan ilmaan kaivauksen lentävän lauseen ”In Finland we drink more!”. Tähän Mitja totesi, että ok ja täytti Jarnon mukin aivan piripintaan. Sinä iltana Jarno sai toden teolla osoittaa lauseen totuudenperäisyyden ja näytti siltä, että hänellä iski sen illan jäljiltä krapula vasta seuraavan päivän iltapäivällä.

Ehkä tässä vaiheessa pitää avata hiukan tuota ”In Finland we drink more!” -lausetta. Siitä kertoi Riku, jonka ystävä oli ollut Italiassa vaihto-oppilaana. Ystävä oli ollut juhlimassa muiden vaihto-oppilaiden kanssa ja tullut takaisin isäntäperheen luokse aika humalassa ja onnistunut oksentamaan isäntäväen edessä. Tähän ystävä oli vain todennut, että ”In Finland we drink more!”, nostanut vodkapullon huulilleen ja huuhtonut suuhun jääneet oksennuksenjämät alas sillä. Mielestämme se oli aika hauska juttu ja lause jäi elämään kaivausporukan keskuudessa. Jarnon ajoitus lauseelle oli kuitenkin hiukan huono, se myönnettäköön.

Itse kaivauksilta tuli runsas ja hieno löytöaineisto. Kuva: Riina Koivisto.

Pahin juoppo Räisälässä ei kuitenkaan ollut tällä kertaa arkeologi. Tämän kyseenalaisen kunnian sai leirin isäntä, joka liikkui alueella traktorilla. Yleensä hyvin humalassa. Yhtenä aamuna hän tuli katsomaan kaivauksiamme ja ajoi kaivausalueelle samaan aikaan kun me olimme sinne kävelemässä. Meidän arkeologien piti hypätä ojaan, että hän ei olisi ajanut päällemme. Kun isäntä tuli perille ja astui ulos traktorista, hän ei pysynyt edes tolpillaan, vaan ryömi kaikilla neljällä kaivausalueen reunalle katsomaan mitä me siellä puuhasimme. Toisena iltana isännältä oli vodka päässyt loppumaan ja hän päätti oikein tanakassa kännissä lähteä vodkanhakureissulle naapurustoon. Hän ajoi leirinuotion ohi ja kysyi jos joku halusi tulla mukaan. Patsu ja Tanja pitivät sitä hyvänä ajatuksena ja hyppäsivät traktorin peräkärryn kyytiin. Niinpä he katosivat metsän siimeksiin ja täytyy kyllä myöntää, että hiukan huolestutti miten siinä oikein käykään. No, onneksi he tulivat jonkin tunnin kuluttua ihan ehjinä takaisin. Vodkaa ei valitettavasti kuitenkaan ollut löytynyt.

Toisena iltana huolestuimme kuitenkin kunnolla erään kaivajatytön kadottua metsän syövereihin. Leirin ympäristössä oli huono kännykkäverkko. Hän oli lähtenyt etsimään parempaa verkkoa metsässä olevan kukkulan päältä ja lopulta eksynyt pahasti. Myöhään illalla huomattiin, että tyttö ei ollutkaan palanut takaisin huoneeseensa ja miltei kaikki lähti häntä etsimään. Liikuimme ryhmissä lähimetsässä ja huusimme häntä koko alkuyön, tuloksetta. Lopulta ei auttanut, kun mennä nukkumaan ja toivoa parasta. Seuraavana päivänä puolenpäivän aikoihin leiriin kurvasi sitten Lada, jonka kyydistä kadonnut tyttö hyppäsi pihalle. Hän kertoi vaeltaneensa aika pitkään metsässä, kunnes tuli talo vastaan. Siellä oli ollut känninen mies, jonka lattialla hän oli sitten saanut nukkua. Selvittyään tarpeeksi, mies oli siten ajanut tytön takaisin leiriin. Tyttö ei ollut puhunut sanaakaan venäjää, mutta onneksi saanut kerrottua leirin nimen. Näin Räisälän kaivauksilta loppujen lopuksi selvittiin ilman suurempia vahinkoja.

Andreas Koivisto