Kuuluvathan kaivauksille usein romanssitkin. Räisälässä romanssi toteutui itseni kohdalla. Se ei kuitenkaan ollut salamarakkautta, vaan romanssille oli luotu pohjaa jo usean vuoden ajan. Tyttö oli samaa vuosikurssia kanssani ja tavattiin ensimmäistä kertaa, kun kaikki me ensimmäisen vuoden opiskelijat kokoonnuimme ensimmäisenä yliopistopäivänä. Emme kuitenkaan olleet hirvittävän nopeita rakkauden asioissa ja niinpä meillä kesti kolme vuotta ennen kuin ruvettiin seurustelemaan. Kolmessa vuodessa ehti tutustua henkilöön aika hyvin, joten ainakin tiesimme mihin ryhdyimme, kun se aika tuli.
 |
| Andreas ja Riina Tiurinlinnalla rajantakaisessa Karjalassa keväällä 2002 ennen Räisälän kaivauksia. Kuva: Jonina Jansson. |
Riinan kanssa olimme alusta asti samalla aaltopituudella. Hän oli itse asiassa ensimmäinen tyttö, jolle saatoin puhua helposti ilman, että jännitti. Siihen saakka olin aina muuttunut jäykäksi ja ruvennut sopertelemaan, jos jäin yksin jonkun tytön kanssa juttelemaan. Joku ujous siinä aina iski. Mutta Riinan kanssa oli siis toisin. Koska hän asui keskustassa ja minä Vantaalla, olin jo ensimmäisenä syksynä usein hänen luonaan yötä eri juhlien jälkeen, kun oma viimeinen bussini oli jo aikaa sitten mennyt. Mitään erityisen romanttista ei näinä öinä kuitenkaan tapahtunut, jos ei lasketa sitä, että ehdimme jutella hirvittävän paljon.
Kolmen vuoden aikana ehti tosissaan tutustua toiseen aika hyvin, etenkin kun opiskeli yhdessä, oli välillä yötä toisen luona ja vielä kesäisin työskenteli samoilla kaivauksilla. Olin myös lähetellyt Riinalle kortteja matkoiltani, niitä tosin lähetin myös muille opiskelijakavereilleni. Riinaa kuitenkin hävetti, kun ensimmäisen vuoden jälkeen oli saanut minulta kortin InterRail-reissuni välipysähdykseltä Roomassa, jossa kirjoitin, että junalla halki Euroopan matkustaminen oli parasta mitä pystyi vaatteet päällä tekemään. Se oli lause, jonka kaivauskurssiopettajamme Esa Mikkola oli opettanut meille yliopistossa. Riinaa se siis hävetti, sillä hän asui näinä aikoina Dommalla, joka piti aina tyhjentää kesäksi, kun se muuttui hostelliksi. Sen takia kortti oli mennyt hänen lapsuudenkotiinsa Alavudelle. Hän saikin kuulla kortin luettuna äidiltään puhelimessa ensimmäistä kertaa ja se oli kuulemma noloa.
 |
| Riina ja Räisälästä löytämänsä meripihkariipus. |
Pysyimme hyvinä kavereina kolme ensimmäistä vuotta. Sitten olimme molemmat lähdössä Venäjälle kaivamaan entiseen suomalaiseen Räisälään, nykyiseen Melnikovoon. Äitini taisi arvata, että jotakin oli tekeillä jo ennen kuin itse tiesin. Hänen epäilyksensä oli herännyt, kun hän oli kysellyt minulta, jos olin muistanut pakata kolmen viikon reissulle pesuainetta. Vastasin, että ei tarvinnut, Riinalla on mukana.
Räisälässä saimme taas viettää paljon aikaa yhdessä. Lenkkeilimme hiekkateillä, joilla saimme välillä hypätä kyiden yli. Kävimme järvissä uimassa ja ehdittiin taas jutella paljon. Muut ympärillä ainakin jotakin huomasivat. Yhtenä iltana, kun istuimme leirinuotion ympärillä, Sanna kysyikin meiltä suoraan, että kertokaa nyt, ettekö te varmasti seurustele? Emme olleet sellaisesta puhuneet, joten kielsimme näin olevan. Kuitenkin samana iltana vielä vetäydyimme kahdestaan pois ja lähdimme kävelemään vanhassa pioneerileirissä sijainnutta majapaikkaamme kohti. Pysähdyimme talon edessä olleeseen leikkipuistoon juttelemaan ja olimme siellä pitkän tovin. Tämän keskustelun päätteeksi totesimme lopulta, että ehkä tässä on jotakin muutakin, kun pelkkää ystävyyttä.
 |
| Räisälän pioneerileirin auringonlasku juhannuksen aikoihin 2002. Kuva: Riina Koivisto. |
Leikkikentän keskustelu oli mukava ja vapauttava, mutta emme me ruvenneet muille asiasta toitottamaan. Etenkin kun olimme juuri leirinuotiolla kieltäneet seurustelevamme. Jatkoimme samaan malliin kuin aikaisemminkin ja menimme iltaisin pitkille kävelyille. Juttelimme vielä lisää, mutta hirveän fyysisiksi ei uskallettu vielä ryhtyä. Luontoakin ehdimme katsoa ja Riina tykkäsi sitä kuvata isältänsä saamalla vanhalla venäläisellä Zenit järjestelmäkameralla, joka oli hänellä mukana matkassa. Vaikka keskityimmekin paljon toisiimme, ehdimme myös havainnoida ympäröivää luontoa ja bongata joitakin lintuja. Räisälä on ainoa paikka, jossa olen oikeasti nähnyt käen, enkä vain kuullut sitä. Toinen lintu, mitä en sittemmin ole nähnyt enkä kuullut, on kaivausalueemme kupeessa viihtynyt kuhankeittäjä, joka päivittäin ilahdutti meitä laulullaan.
Räisälän jälkeen Riinan ja minun suhteeni pääsi siis uusille urille ja lähti pikkuhiljaa kehittymään vakavampaan suuntaan. Kohta emme voineet asiaa enää muilta kieltää ja kun seurustelustamme kerroimme, kukaan ei ollut yllättynyt. Kai se oli päältä paistanut jo kauan, itse emme sitä kuitenkaan olleet tajunneet ennen sitä yhtä iltaa vähän ennen juhannusta Räisälässä.
Andreas Koivisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti